tiistai, 30. joulukuu 2014

Osa 2, Rakkautta

Screenshot-95.jpg

Päivät kuluivat pelkästään töiden ja kotona olon parissa ja eräänä iltana illallisen ääressä Alexia tunsi suurta yksinäisyyttä. Hän oli ystävystynyt työkaverinsa Lorrainen kanssa ja he puhuivat paljon, mutta Lorraine oli kova harrastamaan erilaisia asioita ja oli joka ilta jollain ihme kurssilla, joten he eivät paljoa nähneet. Niilokin oli saanut ylennyksen ja oli jatkuvasti työmatkoilla.Niilo kyllä lähetteli postia ja tekstiviestejä, omaan hassuun tyyliinsä. Alexia mietti haluaisiko Niilo jotain muutakin kuin ystävyyttä, ei hän ainakaan koskaaan ollut elettäkään siihen suuntaan tehnyt. Alexia oli niin miehen kaipuussa, että pelkäsi heittäytyvänsä ensimmäisen vstaantulijan kaulaan.

Screenshot-106.jpg

Alexialla oli pari vapaapäivää edessä ja hän päätti mennä uimaan, koska oli suuri vesipeto. Sunset Valleyssä oli ihana ranta ja joka kesä hän aikalailla asui rannalla, snorklasi, ui ja lukien kirjoja pyyhkeen päällä. Hän rakasti kesää ja lämmintä. Altaaseen tuli myös joku perhe viettämään päiväänsä ja Alexiaa nauratti lasten innostus vedessä. Saisikohan hän koskaan omia lapsia vai menisikö kaikki aika vain töissä. Ylennyksiä oli ho tullut ja Alexia tunsi ansainneensa vähän vapaata.

Screenshot-107.jpg

Yksi perheen lapsista tuli haastamaan Alexian kilpailemaan kumpi pidättäisi veden alla hengitystä pidempään. Hän meni mielellään mukaan leikkiin, mutta antoi lapsen voittaa hänet. Lapsi huuteli heti isälleen "näitkö mä voitin aikuisen".

Screenshot-109.jpg

Heti kilpailun jälkeen lapsien isä tuli roiskuttamaan vettä Alexian päälle ja siitä eurasi varsinainen vesisota ja kaikilla oli hauskaa, oli ehkä hyvä ettei altaassa ollut muita, koska meteli oli aika kova.

Screenshot-113.jpg

Alexia jätti uimalan ja suuntasi yläkertaan, missä oli pieni kuntosali. Jaksankohan enää edes hölkätä, Alexia mietti. Oli kunnosta huolehtiminen unohtunut töiden painamisen vuoksi. Olisi otettva tälläiseen aikaa, muuten ei jaksa kohta enää töitäkään tehdä.

Screenshot-114.jpg

Treenin jälkeen Alexia halusi suihkuun, mutta sinne mennessään hän törmäsi uimassa olleeseen perheenisään. - Hei, nimeni on Pietu Vähälä. Mies esittäytyi flirttailevasti. Alexia meni hämilleen eikä osannut sanoa mitään. - Ai sitä ollaan hiljaisia tyttöjä, mä huomasin kuinka sä katselit mua ja laitoin lapset tuonne saunan puolelle. Voitaisi mennä yhdessä pesee selät? Pietu ehdotteli. - öö, ei kiitos, minulla on jo kiire kotiin. Alexia vastasi kiireellä ja jatkoi matkaansa.

Screenshot-116.jpg

Kotona hän laittoi illallista ja ajatteli karvat pystyssä uimalassa tapahtunutta episodia. Yäk tuollaisia heppuja löytyi näköjään joka paikasta. Toivottavasti en koskaan törmää hänen vaimoonsa, Alexia mietti. 

Screenshot-120.jpg

Seuraavana aamuna Alexia heräsi puhelimensa pärinään. Soittaja oli hänen pomonsa ja pyysi Alexiaa välittömästi hakemaan poliisiasemalta tärkeitä papereita ja viemään ne hänen pöydälleen. Alexiaa harmitti, mutta ei kuitenkaan valittanut pomolleen, että oli hänen vapaansa. Kylpy sai jäädä väliin, kun Alexia lähti hommiin. Alexialle oli jo hienovaraisesti vihjailtu, että hän olisi sopiva ehdokas politiikkaan kunhan motivaatio pysyisi kohdillaan.

Screenshot-98.jpg

Työkeikan jälkeen oli pihalla vastassa kaadettu ja pengottu roskis, ei auttanut kuin alkaa siivoamaan. Alexia kuitenkin vannoi, että tekisi rukkaset siitä pesukarhusta, jos sen kiinni saisi.

Screenshot-61.jpg

Kylpy virkisti mieltä ja kehoa. Alexian menojalkaa vipatti kuitenkin sen verran, ettei rauhoittunut lämpimään kylpyyn, hän halusi tanssimaan ja humaltumaan. Lorraine saisi tänään luvan viettää illan hänen kanssaan, Alexia ajatteli.

Screenshot-102.jpg

- Se on neitiseni nyt niin, että saat esitellä meikäläiselle tämän kylän tanssipaikan. Alexia selitti itsevarmasti puhuessaan Lorrainen kanssa. - Okei eli seiskalta nähdään, selvä. Alexia jatkoi. 

Screenshot-160.jpg

Lorraine odottelikin häntä pubi menox:in edessä. Lorraine selitti ettei Riverwiestä löydy tanssipaikkoja vaan tämä on kylän ainoa baari, mutta kyllä sieltä alkoholia saisi ja tanssilattiakin löytyy. Alexia päätti, että se saisi riittää. 

Screenshot-161.jpg

Baarissa he heti menivät tiskille tilaamaan ja Alexia aloitti flirttailun samantien nuorelle baarimikolle, hän tosin yritti vakuutella innokkaille naisille, että hän piti enemmän miehistä. Hän lupasi kuitenkin pitää huolta, että parivaljakko saisi humaltua. Ystävyksille se riitti.

Screenshot-162.jpg

Alexia bongasi nuoren miehen baarin nurkasta pelaamasta biljardia ja lähti heti esittäytymään. - Hei kukas komistus se täällä luuhaa? Alexia aloitti. Mies katsoi Alexiaa hyvin epäluuloisesti, mutta vastasi. - Minä olen Tom Shallow, emme olekaan tavanneet ennen? - Ei varmasti, kyllä minä sinun naamasi muistaisin, Alexia hihitti. He pääsivät juttelemaan ihan asiallisestikin ja huomasivat loppujenlopuksi, että tykkäsivät samoista asioista.

Screenshot-164.jpg

Alexialta loppui juoma ja häntä alkoi Tomin asiallinen juttelu jo ärsyttää. Ei kuitenkaan kehdannut lähteä Tomin seurasta pois kesken juttelun vaan kuunteli kiltisti loppuun. Eikö tästä kylästä löytyisi miestä hänelle ikinä, kaikki tuntuivat olevan niin nössöjä.

Screenshot-163.jpg

Lorrainekin oli löytänyt seuraa, kun Alexia vilkaisi baaritiskille päin. Hyvä, että hänellä on kivaa. Toisaalta Lorraine oli täältä kotoisin ja tiesi millaisia ihmisiä täällä on. Alexia halusi, että häneltä vietäisiin jalat alta kunnolla.

Screenshot-165.jpg

Tom selitti hänelle jostain ravikisoista ja siloin Alexialle riitti. - Hei jos sä et aio iskeä mua ja viettää kanssani villiä yötä niin näkemiin. Tom jäi paikalleen hieman nolostuneena.

Screenshot-166.jpg

Alexia sen sijaan käveli hakemaan Lorrainen tanssimaan kanssaan, Lorraine oli jo saanut hyvän humalan ja tanssiminen ei pelottanut yhtään.

Screenshot-167.jpg

Kaksikko tanssi koko illan, kunnes Lorraine sanoi, että hänen oli lähdettävä, että jaksaisi huomenna töissä. Alexiaa harmitti, ettei saanut miesvierasta, mutta kiitti Lorrainea seurasta.

Screenshot-124.jpg'

Seuraavan rankan työpäivän jäleen Alexiaa odotti kotona vettä suihkuava allas Onneksi alueella oli pikaputki palvelu ja nopeasti korjausmies saapui paikalle. - Oi minä olin niin paniikissa, kun näin tämän, voittehan te korjata sen? - Juu nämä ovat hommiamme ja saan sen kuntoon. Korjausmies vastasi.

Screenshot-125.jpg

- Sinulla on vähän vanha tämä talo ja remontin tarpeessa. Putkimies sanoi. Alexiaa nolotti sanoa, ettei hänellä ollut rahaa edes unelmoida remontista. - Juu tiedän, olen vain ollut niin kiireinen nyt ja en ole ehtinyt etsiä remontintekijöitä. Alexia vastasi. - Tiedätkö sinä jotain firmaa tältä alueelta? Alexia jatkoi. - Juu mainostan itseäni, mutta minnun on laitettava tämä kuntoon, ennekuin saat vesivaurion. Lähetän yhteystietoni sinulle niin jutellaan lisää. Putkimies sanoi.

Screenshot-126.jpg

Alexia jätti miehen hommiin.

lScreenshot-127.jpg

Hän meni valmistamaan illallista itselleen. Lorraine oli sanonut, että hänellä oli Alexialle tekemistä illaksi, mutta ei kertonut tarkemmin mitä he olivat menossa tekemään.

Screenshot-128.jpg

Kun Alexia tiskasi astioita huuteli putkimies olevansa valmis ja hana oli kunnossa. Ron Lee oli putkimiehen nimi se selvisi, kun Alexia tutki käyntikorttia. Alexia alkoi odotella Lorrainen tapaamista.

Screenshot-130.jpg

Illalla Lorraine lähetti tekstiviestin tapaamispaikasta ja Alexia löysi Lorrainen jonkinlaisen tehtaan edestä. Alexia kertoi hänelle putkimiehen vierailusta.

Screenshot-131.jpg

- No mitäs olet ajatellut minun pääni menoksi? Alexia uteli. - Me menemme puutarhakurssille. Lorraine hymyili. - Siis minne? Luuletko, että alan tunkemaan käsiäni multaan ja hoitamaan omaa kasvimaata? Alexia julisti nauraen. - Kyllä, sinä saat alkaa olemaan kuin paikallinen ja hevosta et kuitenkaan halua niin kasvimaa on sen vaihtoehto. Lorraine nauroi ja he lähtivät maa ja mittauslaitoksen tiloihin oppimaan uutta.

Screenshot-134.jpg

Seuraavalla viikolla oli kaunis sää ja Alexia päätti laittaa kurssilta saamansa siemenet maahan. Eipähän pääsisi Lorraine ainakaan nälvimään, häm ajatteli kyykkiessään maassa.

Screenshot-135.jpg

Kun viimeinenkin siemen oli saatu maan poveen, Alexian selkää jo särki ja hän totesi, ettei puutarhurina oleminen ole häntä varten.

Screenshot-138.jpg

Vapaapäivänään Alex lähti kaupunginkirjastoon lukemaan ja viettämään aikaa. Kirjasto on täälläpäin loistava paikka tavata uusia ihmisiä, oli joku Alexialle todennut. Alexia löysi romanttisen kirjan hyllystä ja alkoi lukemaan.

Screenshot-139.jpg

Myöhemmin hän halusi lukea sähköpostinsa. Hänellä ei ollut vielä varaa ostaa tietokonetta itelleen ja töissä ei kerinnyt surffailemaan. Alexia oli iloinen, että kaupunki järkkäsi ilmaiseksi kaikkia aktiviteettejä. Sähköposti oli kuitenkin täynnä vain tarjouskirjeitä ja matkatarjouksia. Pyh ihan kuin olisi ikinä varaa ostaa mitään noista, Alexia tuhahti ja sulki tietokoneen.

Screenshot-142.jpg

Hän päätyi juttelemaan mukavannäköiselle miehelle ja nolostui kovasti, kun luuli häntä huoltomieheksi. Mies naurahti vain ja kertoi työskentelevänsä roudarina yhdelle bändille. Alexialle myös selvisi, että mies oli naimisissa ja hänellä oli lapsia, joten iskuyritykseen ei kannattaisi ryhtyä.

Screenshot-141.jpg

He juttelivat Alexia työstä ja kaikesta mitä keksivät, he tulivat hyvin toimeen ja vaihtoivat puhelinnumeroita. Kun ilta alkoi hämärtää ja vatsat kurnimaan, piti lähteä kotiin päin. Mies lupasi soitella Alexialle, jos vaikka haluttaisi joskus hengailla yhdessä.

Screenshot-147.jpg

Syksy oli saapunut sateisena Riwerviehen, Alexia ihaili kaupungintalon edustaa mennessään töihin.

Screenshot-150.jpg

Työpäivän loputtua Alexian puhelin soi ja hän vastasi. - Alexia Frigues puhelimessa. - Hei täällä on Yuri Ivanov, tapasimme kirjastossa ja haluaisin kutsua sinut tämäniltasiiin naamiaisiin meille? - Hei, Yuri, emme tainneetkaan esittäytyä silloin, kiitos kutsusta tulen mielelläni.

Screenshot.jpg

Iltapäivällä Alexia suunnisti Yurin talolle juhlimaan. Häntä nauratti kun taksimies kysyi osoitetta ja Alexia vastasi ettei tiennyt, mutta Yuri Ivanovin talolle olisi matka. Taksikuski sanoi selvä ja lähti ajamaan.

Screenshot-2.jpg

Hän tapasi pari työkaveriansa ja he nauroivat toistensa asuille. Alexiasta hodariasu oli loistava ja hän pahoitteli ettei hänellä ollut aikaa panostaa omaan asuunsa. 

Screenshot-4.jpg

Alexia liukeni paikalta, kun näki nurkassa komean miehen ja paineli juttelemaan hänelle, He esittäytyivät ja eivät saanaat silmiään irti toisistaan. Alexia tunsi itsensä ihan pikkutytöksi eikä meinannut keksiä mitään sanottavaa.

Screenshot-7.jpg

he vain tuijottelivat toisiaan koko illan. Alexian polvet tuntui pettävän alta, eikä hän uskaltanut liikkua minnekään. Mies oli hurjan seksikäs ja sai Alexian ikävöimään miehen kosketusta.

Screenshot-16.jpg

Bileiden jälkeen ei ruokakaan meinannut maistua, niin ajatuksissaan hän oli. Hän toppuutteli itseään ja ajatteli, että miehellä saattaisi olla perhe tai ainakin tyttöystävä.

Screenshot-15.jpg

Koko yön Alexia uneksi miehestä, eikä olisi ihanasta unestaan enää halunnut nousta ylös.

Screenshot-19.jpg

Sunnuntai oli siivouspäivä ja kuuraaminen olikin oiva tapa pitää kurittomat ajatukset aisoissa edes jotenkin.

Screenshot-21.jpg

Alexia oli vielä yöpaidassa, kun hänen puhelimensa soi ja siellä oli Jon Lessen eilisistä bileistä, joka pyysi Alexiaa ulos. 

Screenshot-26.jpg

He tapasivat uimahallin luona ja Alex ihasteli Jonin autoa, Hän katsashti mieheen ja antoi mennä, tapahtui mitä hyvänsä.

Screenshot-27.jpg

Jon alkoi flirttailla Alexialle ja Alexia oli niin hulluna miehen olemukseen, että häntä ihan pelotti oma käytöksensä.

Screenshot-30.jpg

He katselivat toisiaan ja Jon sanoi " Olet tämän kaupungin kaunein tyttö ja halusim jo eilen kovasti suudellas sinua"

Screenshot-28.jpg

Alexia kumarsi eteenpäin ja heidän huulensa kohtasivat ja tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Sydän pamppaili ja himo valtasi Alexia kropan.

Screenshot-34.jpg

He muhinoivat aikansa, kun mies alkoi vetää Alexiaa sisälle. Ei hän laittanut vastaan ollenkaan.

Screenshot-38.jpg

Vaatteet löysivät lattian nopeasti ja kumpikin paineli suihkukoppiin jatkamaan intohimoista rakkautta. Alexia ei olisi voinut enää olla onnellisempi.

Screenshot-43.jpg

Kiihkeän hetken loputtua he päättivät vielä uida. Mutta altaassakin he vain tuijottelivat toisiaan.

Screenshot-44.jpg

He kilpailiat veden alla ja viettivät mukavan iltapäivän kaksin uimahallilla. Sitten Jonin piti lähteä bändin harjoituksiin. Jon soitti bändissä Saint Lovers, joka oli kuulema todella suosittu täällä. Alexia ei tosin ollut siitä kuullut. Jon lupasi soitella.

Screenshot-45.jpg

Ja hän soittikin, he kävivät syömässä,

Screenshot-53.jpg

Ajeluilla Jonin upealla autolla.

Screenshot-51.jpg

Ja useimpina päivinä he päätyvät Alexian talolle pelaamaan ja viettämään aikaa.

Screenshot-50.jpg

Ja hyvin, hyvin usein he viettivät aikaansa vällyjen välissä, lehtikasoissa, suihkussa. Viikot vaan vierivät ja Alexia oli korviaan myöden rakastunut Joniin, häntä vain harmitti, ettei suhde tuntunut etenevän minnekään.

Screenshot-55.jpg

Eräänä päivänä Jon oli ostanut Alexialle kauniin mekon ja vei hänet parhaimpaan ravintolaan syömään, hän sanoi että olisi tärkeää kerrottavaa. Alexiaa jännitti kovin paljon, ja hän oli aivan varma, että Jon kosisi häntä. Ruokailu jatkui ja jälkiruuat tuotiin pöytään. Jon kertoi innostuneena, että hänen bändilleen on tehty koko simpallon ympäri keikkarumba. Siinä menisi yli vuosi ehkä enemmänkin ja heille on annettu talot Roaring heightsista. Jon kysyi, lähtisikö Alexia hänen mukaansa, lähtö olisi parin päivän päästä. Alexiasta tuntui kuin hänen maailmansa olisi romahtanut siihen paikkaan, hän kuitenkin piti päänsä kylmänä ja ilmoitti, ettei voisi lähteä. - Minut on juuri valittu hallitukseen  ja olen kirjoittanut sopimukseni tänne. Enkä minä ole mikään bändäri, joka jaksaa juosta miesten perässä pitkin maailmaa. Alexia sanoi. - Mä ajattelin, että sä irtisanoutuisit? Mulla alkaa olemaan niin paljon rahaa ja koko ajan tulee lisää, ei sinun tarvitsisi käydä töissä. Jon jatkoi. Alexia sanoi Jonille miettivänsä huomiseen vaikka tiesi jo vastauksensa, hän ei halunnut ravintolaan mitään erodraamaa.

Screenshot-54.jpg

Alexia kiitti Jonia illasta ja kauniista puvusta. Jon sanoi, että rakastaa Alexiaa, mutta siihen ei Alexia voinut enää vastata vaikka olisi halunnut repiä Jonilta silmät päästä ja karjua hänelle, että rakastaa häntä ja haluaa hänen jäävän tänne. He kuitenkin suutelivat ja Alexia sanoi soittavansa.

Screenshot-170.jpg

Alexia ei kuitenkaan soittanut Jonille, vaan seuraavana aamuna hän kirjoitti kaikki tunteensa paperille ja toivotti Jonille onnelista rundia bändinsä kanssa ja toivoi tämän löytävän itselleen rakkauden, koska Alexia ei häntä odottaisi.

 

 

Alexialla oli siis vain pikarakkaus, ei ole naisen elämä helppoa. =)

- Lithy-

 

 

 

 

 

 

 

 

tiistai, 16. joulukuu 2014

Osa 1, Uusi alku

Screenshot-4.jpg

Alexia Frigues oli väsynyt matkasta, hän oli lentänyt Sunset Valleystä Twinbrookiin ja jatkanut sieltä junalla tänne Riverwiehen. Alexia oli ostanut talon täältä ja oli hakemassa kauppakirjat kaupungintalolta. Hän toivoi, että pääsisi pian lepäämään. Vatsa kuitenkin kurni siihen malliin, että jostain oli löydettävä ruokatarvikkeita. 

Screenshot-5.jpg

Alexia katseli ympärilleen ja huomasi Kaupungintalon edustalla simejä ja päätti mennä esittäytymään. -Hei, minä olen Alexia Frigues, olen vasta saapunut tänne ja haluaisin löytää ruokakaupan? - No hei ja tervetuloa. Minun nimeni on Heather. Ruokakaupalle pääset kun käännyt seuraavasta kadunkulmasta.

Screenshot-6.jpg

- Mistä päin olet, jos saan kysyä? Heather uteli. - Sunset Valleystä olen tullut, mutta nyt minun on mentävä, olen todella väsynyt matkasta. Kiitos avusta. Alexia vastasi hieman hermostuneesti ja teki lähtöä. - No me varmaan törmäämme vielä, tämä on pieni paikka. Heather naurahti.

Screenshot-10.jpg

Kauppaan mennessä Alexia mietti keskustelua Heatherin kanssa. Ovatkohan kaikki tässä kaupungissa samanlaisia utelijoita kuin se ärsyttävä nainen kaupungintalolla. Alexia ajatteli kerätessään kasviksia koriinsa. 

Screenshot-12.jpg

Kaupasta ulos tullessa Alexia meinasi istahtaa penkille, mutta jo häntä vastaan tuli vanhempi rouva esittäytymään. Rouva jutteli kovasti edesmenneestä miehestään ja Alexia yritti kovasti näyttää kiinnostuneelta. Hän mietti, ettei kerkeisi uuteen kotiinsa varmasti ennen iltaa.

Screenshot-13.jpg

Siinä heidän jutellessa kaupan taakse alkoi kerääntyä ihmisiä istuskelemaan ja pian Alexia kuuli kuinka heidät kutsuttiin eväskorin ääreen.

Screenshot-16.jpg

Hän meni hakemaan korista evästä ja nauroi mielessään, että oli saapunut todelliseen maalaiskylään, jos ihmisten kohtauspaikka olisi täällä kaupan picnic alue. Kuitenkin hänen mahansa kiitteli tulevasta aterista. Alexia kiinnitti huomiota pöydän ääressä olevaan nuoreen naiseen.

Screenshot-21.jpg

- Sinä taidat olla aika uusi täällä tai ainakaan en tunnista sinua? Nainen kysäisi Alexialta. - Kyllä saavuin vasta tänään tänne, olen Alexia Friges. Hän esittäytyi. - MInun nimeni on Yvette Grisby ja olen aina asunut täällä, tämä todellakin on paikka missä kaikki tuntevat toisensa tai sitten saa todellinen erakko olla, jos ei ole tunnettu. Yvette naurahti. - Mikäs sinut tänne tois? Tämä on harvemmin paikka jonne tullaan vaan yleensä täältä nuoret lähtee kaupunkeihin. Työkö? Yvette jatkoi. - Ei ole työ, itse asiassa sellaista en ole vielä kerinnyt miettiäkään. Kaipasin vain kovasti maisemanvaihtoa ja päätin tulla tänne. Alexia kertoi ja toivoi sen riittävän Yvetelle.

Screenshot-23.jpg

- No mitäs olet ajatellut tekeväsi tai onko aikaisempaa kokemusta? Yvette kyseli. - Olin assistenttina eräässä isossa firmassa. Alexia vastasi. -No jos sinulta kahvinkeitto sujuu niin tule Kaupungintalolle huomenna aamula niin katsotaan löytyisikö sinulle sieltä paikka. Meiltä jäi juuri yksi nainen äitiyslomalle. Yvette sanoi. - Ihanko totta, kiitos paljon. Kyllä minä sinne löydän. En ole varma kerkiänkö löytämään aamuksi ansioluetteloni. Alexia sanoi hieman hätääntyneenä.

Screenshot-18.jpg

- Hah ei täällä sellaisia tarvita, me opettelemme tuntemaan ihmiset. Nähdään huomenna, löydätkö kaupungintalon? Yvette kysyi. - Kyllä se ja tämä kauppa ovat minulle jo tuttuja, Alexia nauroi ja teki lähtöä.

Screenshot-27.jpg

Oli iltamyöhä jo, kun Alexia pääsi vasta kotiin. Rättiväsyneenä hän asteli uuteen kotiinsa.

Screenshot-28.jpg

Tälläinen pieni mökki hänellä oli. Siitä saisi ihan kivan, kun vähän remppaisi paikkoja, mutta ennen sitä oli tehtävä töitä.

Screenshot-29.jpg

Alexia meni pimeään asuntoonsa ja laittoi ostoksensa jääkaappiin. Ruuan tekeminen saisi odottaa aamuun.

Screenshot-30.jpg

Hän nukahti samantien ja toivoi, ettei näkisi painajaisia. Hänen pitäisi olla iloinen ja freesi seuraavana päivänä.

Screenshot-32.jpg

Aamulla pirteänä ylös tai no niin pirteänä kuin pienessä ja halvassa sängyssä nukkuminen voi simin tehdä. Alexia kurkki jääkaappiin ja päätti valmistaa vohveleita.

Screenshot-33.jpg

Ainekset pöydälle ja hommiin. Alexia mietti riittäisikö hänellä aika tehdä aamupalansa.

Screenshot-35.jpg

Tämä uuni oli kyllä aikamoinen floppi. Alexia katseli uunin sisälle, ettei vohvelit palaisi heti. Kotona ollessa ei tarvinnut tälläisiä surkeita aparaatteja käyttää.

Screenshot-38.jpg

Vohvelit eivät palaneet ja Aleksia päätti, ettei voisi muistella enää menneitä. Tämä oli hänen uusi elämänsä ja hänen pitää itse nyt selviytyä. Hänen perheensä ei enää ole täällä hänen kanssaan ja hän oli surrut jo ihan riittävän pitkään. Hän sai mahansa täyteen ja alkoi tehdä lähtöä ehkä tulevaan työpaikkaansa.

Screenshot-42.jpg

Kaupungintalo löytyi ja Alexia meni sisään hermostuneena tekemään vaikutusta, jotta saisi työpaikan.

Screenshot-43.jpg

Paria tuntia myöhemmin iloinen nainen käveli talosta ulos, Alexia oli saanut paikan ja rahantulo olisi nyt turvattu. Hänelle oli kerrottu, että täällä olisi jonkinlainen kesätapahtuma ja hän päätti, että lähtisi sinne viettämään loppupäivää.

Screenshot-44.jpg

Hän löysi kuin löysikin perille. Tapahtuma oli eräänlaisessa ladossa sisällä ja sen pihalla. No mennään katselemaan, Alexia ajatteli.Screenshot-48.jpg

Hän kokeili rullaluistelua. Kaukalossa oli myös vanhempi herra, jota nauratti Alexian räpiköinti rullalauistimien kanssa. -Tule kanssani hodarinsyöntikilpailuun, mies huikkasi hänelle. - Joo ehkäpä minun kannattaa pysyä ihan omien jalkojeni varassa. Alexia sanoi miehelle.

Screenshot-53.jpg

He siirtyvät ulkopuolelle ja heidän eteensä kannettiin hirveä kasa hodareita. Alexiaa oksetti jo kasan katsominen. - Siis näiden kaikkien syöjä voittaa kisan? Alexia kysäisi mieheltä. - Juu juu, kun kello lyö niin kisa alkaa. Mies vastasi

Screenshot-54.jpg

Kello löi ja ahmiminen alkoi, Alexia kauhoi kaksin käsin hodareita suuhunsa ja tunsi koko ajan kuinka kaikki mikä suuhun meni yritti tulla ylös. Herranisä hän ajatteli, voikohan ahmimiseen kuolla.

Screenshot-60.jpg

Ihme kyllä Alexia voitti kilpailun eikä onnistunut edes oksentamaan. Palkintona oli iso annos hodareita kotiin. Alexia kiitti kauniisti, kuitenkin hän mietti, voisiko enää ikinä syödä yhtään hodaria tämän jälkeen. Kellokin oli jo aika paljon ja piti lähteä kotiin päin.

Screenshot-70.jpg

Pihalle saapuessa hän huomasi, että postia oli tullut. Äh laskuja eikä muuta. Tämä todella merkitsi sitä, että hän asui täällä. Hän huomasi hymyilevänsä ja uskoi viihtyvänsä tässä pienessä maalaiskylässä.

Screenshot-66.jpg

Kotona Alexia laski itselleen kuuman kylvyn ja nautti hetkestä. Suru iski kuitenkin takavasemmalta heti ja Alexia palautti itsensä normaaliin ajatusrytmiin. Pääsisikö hän koskaan syyllisyydentunteesta irti? Tapahtuma ei ollut hänen syytään, joten miksi hän syytti itseään siitä, että jäi ainoana eloon. Hän ei voisi ikinä nauttia elämästä, jos ei päästäisi menneisyydestä irti.

Screenshot-68.jpg

Alexia lopetti kylvyn ja meni sänkyyn, huomenna alkaisi hänen uusi työnsä.

Screenshot-39.jpg

Aamulla hän heräsi torven ääneen ja tajusi, että oli nukkunut pommiin. Alexialla tuli kiire vaihtamaan vaatteet ja hypätä kimppakyydin mukaan. Ei kukaan ole niin urpo, että myöhästyy ekana päivänä. Alexia sätti itseään.

Screenshot-73.jpg

Työpäivä meni todella nopeasti ja Alexia oli tavannut monta uutta ihmistä, juostessaan kokouksesta toiseen. Kotiintullessa häntä alkoi ärsyttämään pihalla lojuvat lehdet ja päätti alkaa innokkaana niitä keräämään. Alexia piti siisteydestä varsinkin omalla kotitontillaan.

Screenshot-74.jpg

Kesken siivoamisen hänen puhelimensa soi. -  Hei Niilo Kuusimäki täällä, nähtiin kaupungintalon ruokalassa ja mietin haluatko lähteä tölkkilään? - Ööh, siis minne? Alexia takelteli. - Tölkkilän kesäriehaan, siellä on aina eri vuodenaikoina tapahtumia. Niilo vastasi. - Jaa kyllä minä sen paikan tiedän, nähdään siellä. Alexia sanoi.

Screenshot-76.jpg

Hän tilasi taksin ja lähti kohti tapaamaan tuiki tuntematonta miestä. Koko ajomatkan hän yritti muistaa, kuka Niilo oikein oli.

Screenshot-77.jpg

Alexia muisti Niilon naaman heti, kun näki hänen vaalean pörroisen päänsä taksin ikkunasta. Hän meni juttelemaan, kuin olisi menossa tapaamaan jotain vanhaa tuttavaansa. - No täällä ollaan. Näytät hieman erilaiselta kuin työpaikalla. Alexia aloitti. - Kyllä, kravatti kiristää liikaa ja heitän sen nurkkaan aina, kun pääsen kotiin ja vaihdan verkkarit jalkaa. Niilo vastasi. Alexiaa alkoi naurattaa ihan hirveästi. - Hodarit vai rankkarikisa, Niilo kysyi. - Ei hodareita ainakaan, niistä olen saanut tarpeekseni. Alexia vastasi. 

Screenshot-80.jpg

- Tyttö hyvä, et sinä noin helpolla pääse. Niilo naurahti ja vaihtoi asentoa. - Vanha kunnon kisa, jos minä voitan, hodarit ja jos sinä voitat niin rankkarikisa. Niilo jatkoi.

Screenshot-81.jpg

- Selvä. Alexia naurahti ja meni mukaan pelaamaan kivi-paperi-sakset peliä. Hän katseli Niiloa ja tajusi kuinka helpoa hänen seurassaan oli olla vaikka eivät he edes tunteneet toisiaan.

Screenshot-84.jpg 

Alexia voitti kisan ja meni sisälle ottamaan ylimääräiset vaatteet pois. Niilo odotti häntä jo jalkapallomaalin edessä, pomppien puolelta toiselle. - Oletko valmis? Alexia kysyi. - Aina valmiina, anna tulla. Niilo vastasi suu maireassa hymyssä.

Screenshot-85.jpg

Alexia potkaisi palloa kaikella voimallaan, mutta Niilo oli tarpeeksi nopea ja syöksähti nappaamaan pallon kiinni.

Screenshot-86.jpg

Eikä Alexia onnistunut saamaan palloa maaliin toisellakaan yrittämällä. - Vaihdetaanko puolia, ei tämä suju minulta? Alexia kysyi. - 3 yritystä nainen. Niilo nauroi vastaukseksi.

Screenshot-88.jpg

- Jes jes jes, Alexia hyppi kädet ilmassa. - Onnistuin. - No niin nyt katsotaan kuinka kahvinkeittäjä ottaa palloa kiinni. Nillo sanoi noustessaan nurmelta ylös.

Screenshot-90.jpg

Niilo sai pallon heti maaliin ja Alexia vaan kikatteli kaatuessaan maahan. 

Screenshot-91.jpg

- Hyvä hyvä, tyttö alkaa kehittyä. Niilo huusi, kun Alexia onnistuneesti nappasi pallon kiinni. - Taidan olla herrasmies ja lopetetaan tähän, sovitaan tasapeli, jotta voin pyytää sinut joku kerta uusintaan. Niilo virnisti.

Screenshot-94.jpg

- Sovitaan näin, herra kravatinvihaaja. Alexia sanoi ja tuli heittämään ylämorot Niilolle. - Kiitos paljon, minulla oli kivaa. Alexia huikkasi. - Tarkoittanee sitä, että saa sitten soitella uudestaankin. Niilo huusi perään. Alexia nyökkäsi ja oli hymyssäsuin koko illan.

Tää on tällästä peruslegasyä ja yritys vetää tällä tavalla mahollisimman pitkälle. Yleensä pelaessa mielenkiinto sammuu siihen 3 sukupolveen, joten tätä pidän eräänlaisena päiväkirjana itselle.